Joidenkin urheilulajien logiikka on terveistä mieletöntä.
Esim jos saa hienon polkupyörän, niin terve ei lähde ajamaan sillä kivilouhikkoista vuorenrinnettä alas.
Tai jos saa moottoripyörän, niin ei lähde paahtamaan sillä muta-vellikköjä ristiinrastiin terve.
Tai jos saa terve rullalaudan, niin sei mene seisomaan sen kiikkerän, rullikkaan laudan päälle – tai jos meneekin, niin aikakaan ei lähde se hyppimään sen laudan kanssa minnekään teräville kivirappusille tai kaiteille.
Mutta urheilijoilla tuntuu olevan hinku mennä sinnittelemään justiin sinne, missä on joku haitta.
Jos on hyvä, tasainen tomukenttä, missä olisi helppo kävellä. Niin ei kelpaa niille se!
Vaan pitää aivan uhalla etsiä joku ryteikkö, josta nousee louhikkoinen vuori, ja ähkien pitää ruveta aivan turhan takia rämpimään sitä vuorta ylös.
Tai pitää ihanan hellejärven lämpöisän huoman asemesta telläytyä hyiseen avantoon.
Tai mennä juoksemasn nimenomaan sellaiselle kentälle, jonne joku on laittanut aitoja juoksun esteeksi.
Juoksisivat vielä sakset kädessä sitä aita-hyppy-juoksua, niin olisi vieläkin suurempi loukkaantumisriski! Ja ilman vakuutusta toki! Ja kypärättä!
Että on hulluja monet kyllä. Näin terveiden näkökulmasta katsoen.